Viikonlopun kova myräkkä on jäänyt taakse ,samoin,kuin pikaflunssani.
Tänään nautin rauhallisesta olostani takkahuoneessa ja tuijottelen vuoroin telkkaria ja koneeni näyttöä.

Keskustelen välillä verkkaseen mieheni kanssa telkkariohjelman rakennusprojektista,missä mies tekee taloaan jossainpäin maailmaa neljästä merikontista.Lopputulos oli huikea.
Leikimme ajatuksella jostain aivan huikean hassusta ja ihanasta vaihtoehdosta.
Ei koskaan tiedä mikä ajatus menee pidemmälle ja mikä ei,mutta olen jo oppinut olemaan meidän hulluista ideoista tarpeeksi hiljaa,jottemme järkytä kanssaihmisiämme liikaa.

Mieheni säntäsi tuossa juuri ovesta ulos,koska ystävämme soitti ja tarvitsi nopeasti vähän apua, no ..näihin olen jo tottunut.Olenhan itsekkin tietynlainen ikuinen `` linja-autoaseman pitäjä ´´ja samaa perinnettä näyttää nyt jatkavan myös nuorin lapseni.
Haalii siipirikkoa sieltä ja ... kautta suomenniemen ja houkuttelee siipien suojaan..
Tällä viikolla tulee ehkä perjantaina Oulusta joku tyttö, joka kaipaa huolenpitoa.
No, jää nähtäväksi mitä tulee ja mitä ei, mutta siivoamaan poika joutuu huoneensa jokatapauksessa ennen sitä.

No niin.
Taas ollaan täällä.
Elämä on välillä niin voimat imevää,ettei osaa enää edes kirjoittaa suomenkielisiä sanoja.
Tai siltä se välillä tuntuu.
Nyt en tiedä mistä aloittaisin ja           ja mihin pläjäykseni päättäisin.

Tyydyn siis harkitsevasti toteamaan , että on kiva palata ja aloittaa taas jotain...niin, jotain mistä ei minulla itseläni ole vielä mitään aavistusta mitä SE sitten tulee olemaan.

Sen tiedän, että voimieni rajoilla olen käynyt henkisesti ja on tämä vanheneva kroppakin jotain yrittänyt viestiä, mutta ne kitinät olen kukistanut heti alkuunsa.

Tämä turina jatkuu kuitenkin nyt jollakin muotoa ja koitan saada jonkunlaisen järjellisen kuvauksen tapahtumista ja elämästäni .

Työni puolesta yksi iso mörkö on karistettu selästäni nyt kuitenkin.
Se mörkö oli nimeltään Yrityssaneeraus.

Ajattelin joskus,että ..tuon mörön ,kun karistan ni tanssin vaikka kuinka ja juon ainakin lasin skumppaa...

No, en juonut skumppaa...kaadoin itselleni ja töitä kanssani tekevälle tyttärelleni ,sekä hänen avomiehelleen ,(joka oli sattumoisin ihan arkisesti viimeisen maksun suorituksen aikaan pöydän toisella puolen) pikkusnapsilasiin pienet vana tallinnaa..
Siinä me sitten toisiamme tuijotettiin ja odotettiin maanjärinää tai edes jotain kummallista tapahtumaa, jota ei sitten koskaan tullut.
No kippis sit vaa!

Jäi tyhjä olo.
Tässäkö tää nyt sit oli? Ilo monen vuoden piinan päättymisestä? Hampaiden kiristyksistä ja harmaista hiuksista.

Tyhjä olo.