tiistai 26. kesäkuuta 2012


Loma

Kerkesin sentään lomalle,vaikka vähän on syyllinen olo,kun muut tekee töitä ja minä makaan.
Palasin lapsuuden maisemiin keskisuomeen,mökille,jossa olen mukulana uinut ja viettänyt aikaa.
Kävin myös toisella mökillä, siellä missä olen viettänyt lapsuuteni lähes kaikki kesät,ellen ollut leireillä. Multian ja Saarijärven rajalla, siellä se mökki nökötti paikoillaan ja kaikki tutut sukulaiset olivat niin tutusti paikalla.
Oli tosi kiva juhannus.
En ollutkaan käynyt toisella mökillä pitkään aikaan, ainakaan viimeiseen viiteentoista vuoteen.Mutta silti, sekin mökkitie oli tuttu ja osasin perille kerrasta.
Palasin kuitenkin viettämään loppulomaviikoani toiselle mökille poikani ja koirieni kanssa.
Päivät kuluvat lukiessa ja ruoan laitossa ,sekä koirille että meille ihmisille.Iltasin lämmitämme saunan ja uimme.
Päivät seuraavat toisiaan ilman yhtään otsanrypistystä.
Pitää ruveta olemaan huolissaan,ettei vaan pääse tuo otsa nuorenemaan, kun rypyt häviää.
Katselen vedenselkää ja vain olen.

1 kommentti: