No niin.
Taas ollaan täällä.
Elämä on välillä niin voimat imevää,ettei osaa enää edes kirjoittaa suomenkielisiä sanoja.
Tai siltä se välillä tuntuu.
Nyt en tiedä mistä aloittaisin ja           ja mihin pläjäykseni päättäisin.

Tyydyn siis harkitsevasti toteamaan , että on kiva palata ja aloittaa taas jotain...niin, jotain mistä ei minulla itseläni ole vielä mitään aavistusta mitä SE sitten tulee olemaan.

Sen tiedän, että voimieni rajoilla olen käynyt henkisesti ja on tämä vanheneva kroppakin jotain yrittänyt viestiä, mutta ne kitinät olen kukistanut heti alkuunsa.

Tämä turina jatkuu kuitenkin nyt jollakin muotoa ja koitan saada jonkunlaisen järjellisen kuvauksen tapahtumista ja elämästäni .

Työni puolesta yksi iso mörkö on karistettu selästäni nyt kuitenkin.
Se mörkö oli nimeltään Yrityssaneeraus.

Ajattelin joskus,että ..tuon mörön ,kun karistan ni tanssin vaikka kuinka ja juon ainakin lasin skumppaa...

No, en juonut skumppaa...kaadoin itselleni ja töitä kanssani tekevälle tyttärelleni ,sekä hänen avomiehelleen ,(joka oli sattumoisin ihan arkisesti viimeisen maksun suorituksen aikaan pöydän toisella puolen) pikkusnapsilasiin pienet vana tallinnaa..
Siinä me sitten toisiamme tuijotettiin ja odotettiin maanjärinää tai edes jotain kummallista tapahtumaa, jota ei sitten koskaan tullut.
No kippis sit vaa!

Jäi tyhjä olo.
Tässäkö tää nyt sit oli? Ilo monen vuoden piinan päättymisestä? Hampaiden kiristyksistä ja harmaista hiuksista.

Tyhjä olo.